Ulkomaalausprojekti


Ihan ensimmäisinä asioina koulussa käytiin läpi yhtä tärkeimmistä asioista, eli työturvallisuutta. Kävimme myös tutustumassa Turvapuistoon. Turvapuistossa on esillä henkilösuojaimia, työkaluja, telineitä, henkilönostimia ja lavastettuja tosielämän työtilanteita.



























Sitten oltiinkin jo valmiita työmaalle🙊 Sievin turvajalkineet jalkaan, työhousut ja huomioliivi päälle, suojalaseilla ja kuulonsuojaimilla varustettu kypärä päähän. Ensimmäinen päivä meni ihan puhtaasti valmisteluissa; tavaroiden viemisessä koululta työmaalle ja telineiden kasaamisessa. Ja sitten hommiin!



Maalauskohteena oli asiakkaamme kaksikerroksinen omakotitalo, piharakennus, hirsimökki, pihakaivo, kesäkeittiö ja muita pihapiirissä olevia pienempiä juttuja kuten esim. pihakeinu. Työt aloitettiin pohjatöillä joka onkin tärkeä vaihe; parhainkaan maali ei pysy kunnolla kiinni jos pinta on huonosti valmisteltu. Ensin puhdistettiin käsiteltävät pinnat pölystä ja muusta liasta kuivaharjaamalla. Sitten poistettiin huonosti kiinni oleva vanha maali skrapalla, mutta tiukasti kiinni oleva maali sai jäädä rauhassa paikalleen.

 

 

 






















Home heikentää uuden maalin tarttumista ja homeen jäädessä uuden maalipinnan alle se jatkaa siellä kasvuaan ja puskee maalin läpi ennemmin tai  myöhemmin. Hirsimökille tehtiin homepesu Virtasen homeentappajalla.

 
Homepesuaineen annettiin vaikuttaa ohjeen mukaan 12 tuntia ja sitten huuhdeltiin pois, tämän jälkeen hirsimökin annettiin kuivua kaksi vuorokautta ennenkuin maalaus aloitettiin.



Kaikista rakennuksista poistettiin tarpeettomat naulat ja ulkonevat naulat vasaroitiin kiinni. Ruosteiset vanhat naulat suojattiin ruosteenestomaalilla.  Pohjatöiden jälkeen aloitettiin maalaaminen asiakkaan valitsemilla maaleilla. Yleensä valitaan sama maalityyppi jolla rakennus on maalattu aiemminkin.

 



Välillä pidettiin kahvitauko ja lounastauko, lakisääteiset kun ovat 😉 Ihana opemme oli järjestänyt koululta lämpimän ruoan meille. Terkkuja vaan Minnalle 😘 Sosiaalinen tilamme oli pieni tila ulkorakennuksessa, välillä syötiin saunan lauteilla ja välillä pihalla tai kesäkeittiössä.



Pienen ruokakooman jälkeen hommia jatkettiin taas uudella energialla. Meillä oli käytössä sekä öljypohjaista että vesiohenteista maalia. Maalia käytetään PALJON, näin maalaus on helpompaa ja pinnasta tulee siisti. Valumat pitää pyyhkiä heti pois. Keittomaali, tunnetummin punamulta, on kehitetty jo keskiajalla. 1700-luvulla kehittyi nykyisinkin käytetty valmistustapa: ruisjauhoa, punamultaa(rautapitoista savimaata), rautavithrilliä ja vettä. Perusainesten joukkoon lisättiin esimerkiksi tervaa, vernissaa tai suolaa.

 

 

Meiän työmaalla oli myös ihania, ja vähemmän ihania otuksia. Mulle henkilökohtaisesti suurin haaste oli nuo ihan hirvittävän kokoset hämähäkit joita mönki aina jostaki kolosta ihan armeijana ja kaikki lentävät otukset jotka tuntu olevan kokoajan mun kimpussa. Kyllä siinä oli naurussa pitelemistä ku  juoksin kiljuen (ja välillä muutama muuki kun sai ötökkähysteria-tartunnan) ympäri pihaa maalipensseli tai joku muu työväline kädessä, ja talon isäntäki tokaisi hyväntahtosesti että "nainen, kokoa ittes!" 😅



Siinä niitä söpöjä ja ihania työkamuja. Ja seuraavaksi niitä vähemmän ihania. Siis kattokaa nyt noita, suostusitteko ite tekemään töitä tommosten kanssa❓❗




Mutta jatketaanpa sitte itse asiassa. Viimeisteltiin myös ovenkahvat ja ovihaat hiomalla.

Ikkunapuitteet maalattiin valkoisella ja ovet saivat mustan värin,myös talon sokkelit ja portaat maalattiin.




 


Viimeisenä aamuna työmaalle kävellessäni sää oli puolipilvinen ja aurinko pilkahti kauniisti puiden takaa, piti ihan napata kuva.


Sää kyllä suosi meidän maalausprojektia,  oli sopivan lämmintä ja maali kuivui tasaisesti.  Kuumassa auringonpaisteessa maali kuivuu liian nopeasti ja jää epätasaiseksi tai kiinnittyy huonosti, joten aurinkoisella kuumalla säällä maalattiin varjon puolella. Jos taas maalin levittäisi kostealle pinnalle niin se ei pääse kiinnittymään kunnolla, jolloin maalipinta jää heikoksi ja voi irrota ennen aikojaan. Kaikki rakennukset maalattiin kahteen kertaan, paitsi hirsimökki vielä kolmannen kerrankin. Seuraava projekti mulla taitaakin sitten olla kotona seinien maalaaminen.



 

Koko projektissa meni 11 päivää, josta ensimmäinen päivä meni kamppeita roudatessa. Opettaja toimi työnjohtajana ja työtä oli tekemässä vähän vaihdellen 10-13 opiskelijaa, työtä tehtiin n. klo 8-15. Iltakaste ja muutamana päivänä ollut vesisade hieman hidastivat työtahtia.  Heti maalausprojektin päätyttyä alkoi tosi sateiset kelit, joten saatiin kyllä projekti valmiiksi Kreivin aikaan 🙏 Muutos on upea ja vanha pihapiiri heräsi eloon. Myös talon väki oli oli niin tyytyväinen lopputulokseen että viimeisen päivän päätteeksi saimme kahvit kotitekoisen marjapiirakan, keksien ja karkkien kera. Niin me tehokkaat naiset vaan saatiin työmaa valmiiksi, hyvä me!💪  Sitten vaan kimpsut ja kampsut kasaan, ja kohti uusia projekteja.


Kommentit

  1. Upea lopputulos, ja kiitos kun perustelit pohjatöiden tärkeyden uudelle maalipinnalle. Meillä vanhan talon seinät kaipaavat myös maalausta. Ensi kuussa on sovittu ensimmäinen tapaaminen maalarin kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uusi maalipinta tekee kyllä huikean muutoksen. Kiitos ja tsemppiä sinne maalauspuuhiin! 😊

      Poista
  2. Pihamaalausprojektit on mukavia. Itse maalasin juuri viime kesänä vaimon kanssa meidän vanhan mökin. Oletteko päässeet jo tekemään märkämaalausprojekteja. Itse olin aikoinaan laivateollisuuden alalla maalarina.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa! Ei oo märkämaalausprojekteja tullu kohalle, tämä koronatilanne just nyt kyllä hankaloittaa näin käytännönläheisen ammatin opintoja. 😒 Kiitos kommentistasi ja ihanaa kevään odottelua! 🌞

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Sohvarakkautta ensisilmäyksellä: Ikea Söderhamn

DI Y Unikko katuharja

Mattojen maailma